tiistai 21. huhtikuuta 2015

Pikapulla

Täällä edelleen, yhdessä koossa...:) joten viikonlopun leipomuksia siis...

Vaalisunnuntaina äänestämisen jälkeenhän piti keitellä kaffeet ja pullaakin on hyvä aina syödä! Sitä nyt ei vaan valitettavasti ollut, mutta äkkiäkös sitä tuollaisen pikaisen "korvikkeen" tekaisee välipalasmoothien kaveriksi...:) Ohjeita on netissä ja blogeissa paljon, mutta omani tein näin:





Pikapullaa

3 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
vaniljasokeria
reilusti kardemummaa
1 dl sokeria

1 muna
75 g voita
2 dl maitoa

Kuivat aineet vain sekaisin, voi sulaksi ja märät kuivien kanssa sekaisin. Koko komeus voideltuun piirakkavuokaan ja päälle pistin puukolla hieman rouheeksi manteleita ja hieman sokeria. Uunissa 200 astetta ja n. 15 minuuttia.





Pikapulla on parasta lämpimänä ja tuoreena, mutta kyllä sitä nyt seuraavanakin päivänä syö...;) Ja lisukkeeksi sopii oikein hyvin miehen ja minun suuri herkku ja riippuvuuden aiheuttaja, lemon curd! Slurps! Ja kahvia kyytipojaksi, tai mansikka-smoothieta...:)

Tänään vihdoin terassituolit ja suuri johtokelarulla raahattu terassille ja rakennusroinaa siirretty tieltä pois... nyt kun vielä vähän sisustaisi kukkasilla tai muulla tilpehöörillä, niin meidänkin pihassa olisi edes pikkuruinen alue katseenkestävänä! Tontti on muuten edelleen rakennusroinan ja mudan peitossa ja terassin toista puolta ei myöskään kannata niin kauheasti katsella...;) no kai se vielä joskus pihalta näyttää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti